keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Luonnollinen hampaiden valkaisu testissä

Olen pitkään haaveillut hampaiden valkaisusta. Minulla on ihan etummaiset hampaat reilusti vaaleammat kuin sivummalla olevat.
Olenkin jo aiemmin lukenut hampaiden valkaisusta hiilellä, mutta en ole rohkaistunut aiemmin kokeilemaan.
Viime viikolla kaupungilla kierrellessä ajattelin käydä katsomassa löytyykö ihan esimerkiksi Sokokselta näitä "hiilihammastahnoja". Löytyihän niitä! Pyörittelin hammastahnaa käsissäni ja jätin sen kuitenkin hyllyyn.
Mahdollisuus hampaiden valkaisusta jäi kuitenkin kovasti kutkuttelemaan, joten seuraavan kerran kaupungilla käydessä hiilipurnukka sai lähteä matkaani.
Tänään ehdin testaamaan ekan kerran ja sain mielestäni jo jotain tulosta. Ajattelin vielä uusia valkaisun ja toivottavasti lähtee vieläkin lisää värjäytymiä pois. Hiilihän ei siis valkaise hammasluuta vaan ainoastaan poistaa värjäytymiä, mitä esimerkiksi kahvi tai kokikset yms aiheuttaa. Omalla kohdallani syytän kahvia sekä Pepsi Maxia 🙄😄
Tätä voisi ilmeisesti käyttää jatkuvastikin, mutta itse ajattelin käyttää silloin tällöin.


Tässä ensimmäinen kuva ennen, ja toinen jälkeen:











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti